sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Marimekon pinkkivalkoinen raitapaita sai uuden elämän

Monta vuotta minua palvellut Marimekon pinkkivalko-raidallinen trikoopaita koki pari päivää sitten muodonmuutoksen. Paita oli jo kainaloista kulahtanut (yök) ja olinkin miettinyt sille uusia käyttötarkoituksia, esim. pesurätiksi. Kangas on tosi hyvässä kunnossa, ei nukkaa eikä reikiä. Väri on aivan ihana, varsinkin kun olen tälläinen höpsö joka tykkää pinkistä.  

Sain OutsaPopin blogista idean & keksin paidalle uuden elämän. Alkuperäinen idea ja ohjeet on WobiSobista. Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty suurempaa t-paitaa. Myös kangas on varmasti laskeutuvampaa kuin tuo Marimekon paksuhko puuvilla. Liivin teko oli todella helppo ja ajattelin kokeilla muihinkin vanhoihin ja jopa uusiinkin paitoihin joita ajattelin kenties ihan tätä varten hommata. Uusia siis esim. kirppikseltä (en lähde kauppaan uutta paitaa ostamaan jotta voisin sen hajoittaa)

Ensin leikkasin kauluksen pois, sen jälkeen hihat:

 
Tytär sai pirteän liivin. 
Vanhan paidan uusi elämä:


maanantai 2. heinäkuuta 2012

Oranssin metsästys on päättynyt

Kylmät värit vetävät minua puoleensa ja olekin hämmästynyt innostuksestani oranssiin kynsilakkaan. Ilmeisesti bloggareiden kynsissä & lehtien sivuilla läpi kevään ja kesän vilkkuneet oranssit kynnet ovat saaneet minutkin pyörryksiin.

Olen etsinyt oikeaa sävyä ja nyt löysinkin tyttären varastoista tämän lakan jota olen myös kaupassa hiplaillut mutta en ole saanut ostettua. Kiitos lapsukaiselle lakan lainasta!


Lakan ja käden taustalla: Erik Bruun Jaffa katujuliste, 1960


Kynsilakka: Lumene Natural Code, 39 Groovy.